Muistelen jatkuvasti Euroopan-matkaani surullisena. Tuntuu siltä, että kaikki on taloudellisen sopeutumisen epäonnistumisen alavirtaa ja tuo epäonnistuminen sivilisaation romahduksen alavirtaan. Euroopan puolijohdeteollisuus oli aiemmin vahva toimija. Nyt tuntui siltä, että jokainen yritys pitää kiinni henkensä edestä yhä hämärämmissä arvoketjun osissa. Teollisuusturvatyynyjen sirut tai jotain. Sillä aikaa kun muu maailma siirtyy laittamaan kaiken matalan solmun digitaalisuuteen, eurooppalaisilta puuttuu tutkimus- ja kehitysrahoitus, joten he yrittävät löytää oman paikkansa jossain harvinaisessa prosessissa. Kiinalaiset syövät heidät elävältä. Eurooppalaisilla ei ole teknistä voimaa pysyä kilpailukykyisinä eikä kiinalaisilla teollista voimaa rakentaa mittakaavaa. Ja sen jälkeen elämänlaatu selvästi laskee. Heidän kaupunkinsa tuntuvat tyhjenneiltä, täynnä viipyileviä maahanmuuttajia, jotka ottavat ja vievät hyvinvointivaltiolta, hyvinvointivaltioilta, joita talouskasvu ei enää tue. Pariisin ja Milanon esikaupungeissa on OIKEASTI kiellettyjä alueita, ei sellaisia kuin New Yorkin väittävät. Tuntuu kuin jokin olisi kuollut eurooppalaisessa sielussa ja he vain nostivat kätensä ja alistuivat karkealle nollakasvusosialismille, jossa ainoa jäljellä oleva teollisuus on matkailu. Ehkä se oli sodanjälkeistä alakuloa. Miten voit siirtyä maailman hallitsemisesta sivistyneeksi Thaimaalaiseksi? En ymmärrä.