Perjantaiaamuna törmäsin twiittiin, joka hyökkäsi SheFi-yhteisöä vastaan. Kun näen jotain sellaista, mikä on säännöllisempää kuin haluaisin myöntää, saan aina tahattoman fyysisen reaktion. Sillä hetkellä on aina pelkoa: "Voi luoja. Entä jos tämä leviää? Entä jos ihmiset tuntevat samoin? Pitävätkö ihmiset meitä tyhminä? Olemmeko tyhmiä?" Hyökkäyksen kohteeksi joutuminen kääntää maailmankuvasi ylösalaisin, vaikka vain lyhyeksi sekunniksi, ja saa sinut kyseenalaistamaan kaiken. Yhtäkkiä olet yksin. Sillä hetkellä laitoin puhelimeni alas ja lähdin kävelylle, annoin kivun kulkea lävitseni. Tämä oli nainen, jonka tunnen. Työkaverini Consensys-ajoiltani. Se sai hänen kommenttinsa leikkaamaan tavallista syvemmälle. Ja tavallisella tarkoitan, että joku yrittää hyökätä SheFi:n kimppuun noin 6 kuukauden välein. Eräs nainen teki minusta kokonaisen YouTube-paasauksen viime vuonna. Toinen nainen kutsui minua LinkedInissä "pahantahtoiseksi poimijaksi", ennen kuin monet, monet SheFi-alumnit muistuttivat häntä ystävällisesti siitä, kuinka positiivinen ohjelmamme on. On lukemattomia pienempiä kaivauksia, hyökkäyksiä ja kritiikkiä, joita olen joutunut kestämään vuosien varrella. En koskaan vastaa loukkauksiin julkisesti. En ajattele näitä ihmisiä vähemmän. Minusta se on yksinkertaisesti surullista. Eräs mentori sanoi minulle kerran: "Jos yrität todistaa itsesi jollekulle, luovut vallastasi." Sitoumukseni itselleni on aina ollut pysyä arvoissani sen sijaan, että muuttaisin arvojani kulloisenkin tilanteen mukaan. Sitoumukseni on: - Johda ystävällisesti - Anna ihmisille armoa - Ja ole tyytyväinen siihen, että sinusta ei pidetä Jokaisen naisen tehtävä maan päällä ei ole pitää SheFin tehtävästä. Itse asiassa väistämätön osa jonkin asian puolustamista on huomata, että ihmiset eivät pidä siitä, mitä edustat, vaikka se, mitä edustat, olisi (silmissäsi) positiivista, tarpeellista ja vaikuttavaa. Perustajana olen oppinut, että "ilkeät kommentit" eivät haittaa nyt yhtään vähemmän kuin vuonna 2020, kun perustin SheFi:n....