Kutsun tätä asiaa "isän paradoksiksi". Isä voi tehdä 100 prosenttia työstä muiden hyödyksi, kun taas kukaan muu ei tee mitään. Ja häntä kritisoidaan siitä, mitä hän ei tehnyt tarpeeksi hyvin, ja sitä, mitä hän on tehnyt hyvin, pidetään itsestäänselvyytenä.