Yhtäkkiä olet 30. Ja aika alkaa kulkea eri tavalla. Ystävät eivät riitaan... Ne vain ajelehtivat pois. Ryhmäkeskustelut hiljenevät. Kuulumiset muuttuvat muotoon "meidän pitäisi tehdä tämä pian." Viikot muuttuvat kuukausiksi ja jotenkin se tuntuu normaalilta. Terveys lakkaa olemasta vapaaehtoinen. Huomaat sen unessasi, energiassasi, toipumisessasi. Voit silti juhlia, silti sanoa kyllä, silti lähettää sen, mutta kehosi lähettää laskun seuraavien päivien ajaksi. Kun olit 20, palasit takaisin. Nyt suunnittelet sitä. Isovanhempasi alkavat menehtyä. Vanhempasi alkavat vanhentua. Muistot, jotka ennen tuntuivat teräviltä, alkavat hämärtyä, ja huomaat toivovasi, että olisit hidastanut tahtia, kun elämä oli yksinkertaisempaa. Kun vapaus merkitsi aikaa, ei rahaa. Nyt on painetta: tehdä se, mikä on sinulle parasta. Valita oikea polku. Jokainen päätös tuntuu raskaammalta, koska riski tuntuu yhtäkkiä todelliselta. Tuntuu siltä, että aika alkaa loppua... Vaikka loogisesti tiedät, ettet ole. Sinulla on enemmän viisautta, enemmän perspektiiviä, enemmän kokemusta, mutta sen mukana tulee lisääntynyt pelko... pelko häviämisestä, pelko väärän valinnasta, pelon tuhlaamisesta, ja silti kaiken ympärillä on rauhan tunne. Koska yhtäkkiä olet 30-vuotias ja ymmärrät, ettei tavoite ole enää kiirehtiä, vaan rakentaa elämä, jossa oikeasti tuntuu hyvältä elää ja jota katsot taaksepäin tuntien ylpeyttä ja onnellisuutta.